Ei ole tullut tehtyä mitään uutta pitkiin aikoihin muuttokiireiden vuoksi. Pitää siksi esitellä näitä jo aikaisemmin tehtyjä esineitä.

Tämän kaapin mallin löysin Laura Ashleyn kuvastosta. Muutin sitä hieman mieleni mukaan. Minulla sattui olemaan mustaa harsokangasta, josta sain idean tehdä tämmöisen verkko-ovikaapin. Kaapin muut osat ovat vaneria, jäätelötikkua, neliörimaa ja koristelistaa. Vetiminä on pieniä nauloja ja avain on taivutettu rautalangasta. Oikeanpuoleisen oven reunassa on halkaistu grillitikunpätkä. Kaappi on maalattu akryylimaalilla kermanväriseksi. Alaosan laatikot eivät ole aukeavat. Tämäkin on niitä "seuraavan nukketalon" huonekaluja.

1522298.jpg

Kotipaikallani on vanha maatilan päärakennus, jonka kätköistä löytyi tämäkin astiakaappi. Se on valmistettu luultavasti 1920-luvulla tai aikaisemmin. Monesti se ainakin oli maalattu, 5 kerrosta maalia saimme raapia pois, ennenkuin pystyimme hiomaan pinnan.

1618629.jpg

Sisäpuolen tasot olivat hieman likaisia ja nokisia, ja niitä pestiin sekä hiottiin moneen otteeseen.

1618631.jpg

Kaappi valmiina kodissamme. Se toimii liinavaatekaappina. Maalasimme sen ensin pohjamaalilla, sitten kalustemaalilla pari kertaa. Saranat ja vetimet piti uusia, koska entiset olivat aikojen saatossa kärsineet vaurioita. Pyöreät jalat ovat minusta mukavat. Tällaisia aarteita kannattaa entisöidä, jos sattuu näitä löytämään!

1618624.jpg