Tässä on nyt se lupaamani kaappi. Näin samantyylisen kaapin jossain huonekaluliikkeen mainoksessa ja sellainen piti heti tehdä itsellekin. Rakennusmateriaalina on ihan tavallista vaneria, neliörimaa, pyöreää rimaa sekä kokonaisena että halkaistuna. Päällys- ja välilevyt ovat 2mm puulevyä.Ylimmät ovet aukeavat, muut ovat valeovia. Vetiminä pieniä nauloja.

Olen jo kauan suunnitellut neljättä pienoistaloa, ja tämä kaappi on esimakua siitä. Tällä kertaa aion tehdä nukketalon päinvastaisessa järjestyksessä, eli rakennan ensin kaikki huonekalut, sitten vasta itse talon. Luultavasti projektin valmistuminen on siten nopeampaa. Tuominotkon talo toimii nyt väliaikaisena studiona näille huonekaluille.

Uuden talon tyyli on nykyaikainen, mutta sisustuksessa käytetään paljon antiikkihuonekaluja. Vaikutteita olen saanut mm. Laura Ashleyn kuvastosta. Ajatuksena on sisustaa talo, jonka itsekin haluaisin, muttei mahdollisuutta siihen vielä ole. Onneksi unelmansa voi toteuttaa näin pienoismallien kautta.

Huom! Tuominotkon salissakin on jo verhot!!

1206919.jpg