Näitä klaffipöytiä näkee melkein kaikissa maalaistyylisissä sisustuskuvissa. Haluaisin tämmöisen itselleni ihan 1:1-koossa, vaan en ole vielä mistään löytänyt.

Ajattelin tehdä yhden sisustuskauppaan, koska se näytti kovin helpolta ja yksinkertaiselta. Käsitys muuttui nopeasti, kun tuli aika kiinnittää pöydän kannen osat saranoilla toisiinsa. Naulat olivat liian pitkiä ja jäivät törröttämään kannesta, vaikka katkoin niitä pihdeillä. Viilaaminen tuntui toivottomalta ja saranat irtoilivat jatkuvasti liimasta huolimatta. Kärsivällisyyteni loppui viimein eräänä sunnuntai-iltapäivänä ja heitin koko kannen roskiin. Onneksi meillä asuva mieshenkilö pelasti sen ja viilasi naulanpäät tasaisiksi :D. Suostuin sitten jatkamaan siitä ja tein pöydän valmiiksi. Niinpä en voi sanoa sen olevan täysin omatekemäni. Kannen alaosa on petsattu pähkinänväriseksi ja muut osat maalattu kalustemaalilla. Taittuvat jalat on kiinnitetty pienillä nauloilla. Ohessa muutama kuva hökötyksestä. ;)